sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Loppuvuoden kuulumiset

2015 loppuikin jo ja meidän kuulumiset on jääneet päivittämättä tyystin kaiken hässäkän keskellä. Tässä siis kertaus meidän joulukuun tapahtumista:

Leia kävi 18.12. virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa, kun eläinlääkäri Tuomas Kärkkäinen oli Jyväskylässä. Olin kuullut Kärkkäisestä paljon hyvää, joten vein Leian mieluusti ensimmäiseen silmäpeilaukseen hänelle. Kärkkäinen oli todella mukava mies, joka käsitteli koiraa varsin kauniisti. Alle vartissa molemmat toimenpiteet oli suoritettuna ja Leialla terveen paperit niin silmien kuin polvienkin osalta. Sain siis parhaimman mahdollisen joululahjan jo viikko ennen joulua!


20.12. ulkona nurmikko vihersi, vettä satoi ja oli +8 astetta lämmintä, niinpä me suuntasimme Mänttään "perinteisille" joulu-ulkoiluille.. Piialla oli mukanaan koko jengi ja Tiinakin tuli Yatsin ja Veikan kanssa. Belgit rallasi ja rapa roiskui, mikäs sen mukavampaa. Mekin saatiin makkarat grillattua eikä tarvinut edes palella. Leia pääsi myös tekemään nopean esineruututreenin täydellisissä olosuhteissa. Katsotaan ulkoillaanko ensi vuonna samanlaisessa juhannussäässä.. Onneksi hauska seura korvasi kaiken puuttuvan lumen. Nämä kuvat ovat viime vuoden ulkoilulta, kun lunta oli ihan mukavasti.

Kuva: Pilvi Putaansuu
Kuva: Pilvi Putaansuu
Käytiin jouluviikon alkajaisiksi hurvittelemassa vielä mätsärissä, josta ei paljoa kerrottavaa kyllä ole. Vein itse Leian kehään eikä meillä ollut ketään avustamassa kehän ulkopuolella. Leialla oli kuitenkin varsin hauskaa, sillä nakin tuloa ei voinut estää! Leia sai punaisen nauhan, mutta nauhakehästä ei sijoitusta irronnut. Leia pääsi kuitenkin vielä mätsärin jälkeen juoksemaan Sennan, Sisun ja Ronin kanssa, joten valittamista illan aktiviteeteista ei varmasti ollut.

Joulu meni suhteellisen koiramaisissa tunnelmissa meidän osalta. Aaton aattona suuntasimme joulun viettoon pohjanmaalle. Maisema muuttui rannikolle päin mentäessä vain valkoisemmaksi ja valkoisemmaksi, ja keski-pohjanmaalla olikin ihan mukavasti lunta. Leia sai viettää päivän "serkkunsa" Maltin kanssa lumessa kirmaillen ja voi miten koirat nauttivat. Jouluaatto menikin rauhassa lepäillen edellisen päivän riehumisista.

Joulun jälkeen huoli kasvoi kovasti Leian pappakoirasta Bonosta, jonka kunto oli romahtanut täysin joulun alla. Joulun jälkeen tarkoissa tutkimuksissa paljastuikin luusyöpä, jonka seurauksena Bono nukahti ikiuneen 30.12., uuden vuoden aaton aattona. Sydäntä särkee edelleen, että ihana pappakoira on poissa ja ikävä on kova. Bonon kanssa tuli koettua vaikka mitä niin näyttelykehissä kuin niiden ulkopuolellakin. Nyt ei kuitenkaan ole kipuja ja pappakoira saa paimentaa ihania tyttökoiria sydämmensä kyllyydestä.. Lepää rauhassa Bono.

Mäntän näyttely 2015, Bonon kanssa kehässä. Kuva: Tiina Kantelinen
Koska vuosi 2015 loppui hyvinkin surullisissa tunnelmissa,  toivomme vuodelle 2016 ennen kaikkea hyvää terveyttä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti