Pääsiäisen treenikuulumiset

Ihanan rauhallinen pääsiäisloma on takana päin ja paluu arkeen jälleen tässä ja nyt. Pöh. Oisin voinut lomailla paljon pidempäänkin kuin neljä päivää.. Paljoa kerrottavaa meidän pääsiäisestä ei ole, mutta oli ihanaa miten ehdittiin rauhassa treenailemaan, voitiin nauttia ulkoilusta ja Leia pääsi kirmailemaan päivät pitkät pihalla, sillä olimme sukuloimassa Mäntyharjun kupeessa, suhteellisen keskellä metsää.

Järven jää oli lauantaina mukavan nahkea eli vauhdikkaille tassuillekin löytyi pitoa, joten päätin treenailla eteen-lähetyksiä, kun kerrankin oli tilaa niin paljon tarjolla. Viime syksynä kun ensimmäistä kertaa treenasimme eteen-lähetyksiä narupallon avulla Leian moodi oli kaikkea muuta kuin täyttä juoksua suoraan eteenpäin - se oli esineruutumaista etsintää ja hölkkäilyä pikemminkin. Onneksi tilanteen korjaamiseksi riitti kuitenkin tarpeeksi suuri lelu, joka varmasti näkyi ja niin Leia saatiin lähtemään kunnon vauhdilla eteenpäin. Saimme kolme hyvää toistoa, jonka jälkeen asia jätettiin prosessoitumaan blondin pääkoppaan.

Samalla treenattiin myös vähän bh-kaaviota, lähinnä tehtiin siis aluksi pidempää pätkää seuruuta, jonka jälkeen treenattiin vielä jääviä. Jäävissä istuminen ja maahanmeno alkavat olla jo ihan hyvällä mallilla, mutta seisomisessa riittää vielä työtä. Onneksi meillä ei ole kiire mihinkään kokeisiin, joten jäävien huolellisia perusteita voidaan jatkaa hyvillä mielin.

Treenailuiden lisäksi yritin epätoivoisesti saada Leiasta otettua kunnollista rakennekuvaa, onnistumatta siinä kuitenkaan mieltäni tyydyttävällä tavalla. Tähän yllä olevaan oli tyytyminen, onneksi siitä nyt näkee joten kuten tuota rakennetta. Pikkuhiljaa alkaa tukka taas tippumaan kevään kunniaksi, joten seuraavat rakennekuvat taidetaankin ottaa vasta kesällä, kun Leia ei enää muistuta sutjakkaa silakkaa!

Roppikoira Seinäjoella

Me suuntasimme eilen koko perheen voimin Seinäjoen ryhmikseen. Leian esiintyminen oli Kajaanissa melko väsynyttä, joten houkuttelin Sampon lähtemään meidän mukaan näyttelyyn, jotta saisin vähän lisää täpäkkyyttä Leian esiintymiseen. Samalla lupasin myös reissun Keskiselle, kun kerran Etelä-Pohjanmaalle olimme matkalla.

Kuva: Tiina Kantelinen

Tervuja oli ilmoitettuna Olli Kokkosen arvosteltavaksi yhteensä 12: 2 pentua, 8 urosta ja vain 2 narttua. Kokkonen arvosteli Leian Lahden pentunäyttelyssä 1,5 vuotta sitten, kun Leia oli juuri täyttänyt 6 kuukautta. Tuolloin Olli tykkäsi kovasti ja meillä olikin melkoisen hieno päivä, täältä löytyy postaus siltä reissulta! Innolla ilmoitinkin Leian vielä viimeiseen nuorten luokan näyttelyyn, kun huomasin Kokkosen olevan tuomaroimassa.

Kuva: Tiina Kantelinen

Uroksissa vain kolme poikaa sai SA:n ja Kokkonen olikin hyvin tarkkana, että kokonaisuus oli kunnossa, jotta SA irtosi. Leia oli näyttelypaikalla intoa täynnä, hyppi ja pomppi ja oli oma iloinen itsensä. Tiedossa ei siis ollut samanlainen tunnelmaa kuin Kajaanissa, jes! 

Meninkin vielä itse Leian kanssa pitkästä aikaa kehään, Leian etsiessä Sampoa kehän reunalta. Voi sitä ryhdikästä tapitusta! Ei ole hetkeen Leia esiintynyt yhtä hienosti, kuin eilen esiintyi. Kuulin sivukorvalla Kokkosen mainitsevan arvosteluun useamman kerran sanan "erinomainen", joten toiveet SA:sta alkoivat nousemaan. Tiesin jo nimittäin aamulla, että SA:n irrotessa Leia saisi varmasti sertin, sillä veteraaniluokan nartulla sertit olivat kasassa. Kättelemään tullessa, Kokkonen totesi vielä sanallisesti koiran olevan hyvin tasapainoinen, kaunis nuori narttu ja niin heilahtivat ilmaan punainen ja vaaleanpunainen kyltti osoituksena ERIstä ja SA:sta!

Kuva: Tiina Kantelinen

Paras narttu -kehä olikin melkein heti perään, veteraaninartun saadessa myös ERI + SA:n. Nopean juoksuttamisen jälkeen Kokkonen kuitenkin viittoili meitä 1. kyltin kohdalle! Saimme siis käskyn jatkaa vielä suoraan ROP-kehään. Urosten voittaja oli jo aikuinen uros, mutta juoksuttamisten jälkeen Kokkonen tuli meidän luoksemme ROP-ruusuke kädessään ja totesi Leian vievän tasapainoisilla liikkeillään päivän voiton! Arvostelu olikin varsin mukavaa luettavaa: "Tyypiltään erinomainen nuori narttu, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet ja kulmaukset. Kauniisti kaartunut kaula, erinomainen ilme, selvä sukupuolileima, hyvä maski, erinomaiset korvat, leikkaava purenta, erinomainen turkinlaatu, liikkuu erittäin hyvin".

Niin vain prinsessa Koiranen oli jo toista kertaa elämässään ROP! Ryhmäkehissä ei meille menestystä tai edes jatkopaikkaa irronnut ryhmätuomari Saija Juutilaiselta. Me lähdimme kuitenkin ison hymyn kera Keskisen ostoskierroksen kautta kotiin päin, sillä päivä oli kyllä ollut todella hieno.

Nyt en olekaan ilmoittanut Leiaa mihinkään näyttelyihin, katsotaan kuinka pitkälle kesään menee ennen kuin seuraavan kerran kehäilemme. Mutta silloin Leia pääseekin jo valioluokkaan ja aloittaa viimeisen, yli 2-vuotiaana saatavan, sertin metsästyksen. Vaikka Leia kyllä pitääkin näyttelyistä, niin pidempi tauko tulee varmasti tarpeeseen, sillä onhan näitä kehiä taas kierretty. 

Voimmekin hyvillä mielin keskittyä harrastusjuttuihin ja niitä onkin varattuna jo varsin mukavasti loppukeväälle. Sain esimerkiksi Leialle paikan kuukauden päästä järjestettävään MH-luonnekuvauseen. Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, millaisena tyyppinä luonnekuvaustuomarit Leiaa pitävät. Ikää on kuitenkin kuvauksen aikana vasta viikkoa vajaa 2 vuotta. Sen lisäksi suunnitelmissa on tottisteluja, jälki- ja esineruutuharjoitusten korkkaus kunhan lumet sulavat ja jopa paimennusta, jota odotan myös hyvin innolla! Onneksi kevät ja aurinko toivat mukanaan paljon energiaa ja harrastusmotivaatiota. Tästä on hyvä jatkaa! 

Valko-Venäjän huipputuliaiset

Reissusta on ehjinä ja elossa kotiuduttu, pikkuhiljaa ehkä myös toivottu. Meillä oli aivan mahtava viikonloppu, mutta ei mistään kevyimmästä päästä tuo Tallinnan ja Minskin välinen 800 kilometrin matka mennessä ja palatessa. 

Meidän reissu alkoi torstaina 25.2., kun Sirpa ja Inka ottivat meidät mukaan kyytiin ja lähdimme ajamaan Helsinkiä kohti. Satamassa tuli olla 19.30, joten täsmällisinä ihmisinä emme jättäneet liikaa odotteluaikaa vaan olimme perillä 19.20. Länsisataman pitkäaikaisparkki kuhisikin jo koiria ja koiraihmisiä, joten ei ollut onneksi epäilystäkään ettemmekö olisi oikeassa paikassa. Matkalle Minskiin lähti yhteensä kolme bussillista ihmisiä ja koiria Suomesta. Kun koirat ja kaikki tavarat oli saatu lastattua busseihin, me suuntasimme laivaa kohti. Matka alkoi siinä vaiheessa oikein kunnolla, kun Tallinnassa laivasta päästyämme hyppäsimme myös itse bussimme kyytiin.

Inka ja Leia Valko-Venäjällä, ensimmäisellä huoltoasemalla ulkoilemassa

Matka taittui nopeasti ja helposti yötä myöten Vilnaan asti, jossa olimme perjantaiaamuna jo kello 8 aikaan. Vilnan pysähdyksen jälkeen ei Valko-Venäjän rajalle ollut enää kuin muutama kymmenen kilometriä matkaa. Niin alkoikin matkan jännittävin osuus. Tullipisteitä oli useampi ja me pysähdyimme jokaisessa. Tuimat tullivirkailijat kävivät kaikkien passit läpi useampaan kertaan, bussimme tutkittiin läpikotaisin ja viisumien saannissa kesti oma aikansa. Onni oli venäjää puhuvat matkanjohtajat ja bussikuskit - pelkällä suomen- tai englanninkielellä ei rajaa varmasti olisi ylitetty onnistuneesti. Useiden tuntien odottamisen jälkeen pääsimme viimein jatkamaan matkaa Minskiin.

Tytöt ulkoilemassa hotellin edustalla olevassa puistossa

Tiet Valko-Venäjällä eivät varsinaisesti vakuuttaneet, sen verran pomppuinen oli matka ainakin rajalta Minskiin asti. Perillä meitä odotti kuitenkin varsin kaunis ja modernisti jälleenrakennettu kaupunki, jossa ei Neuvostoliiton jälki näkynyt ollenkaan niin vahvasti ulospäin kuin esimerkiksi Vilnassa.

Hotellimme Belarus oli pari vuotta sitten läpikotaisin remontoitu 22-kerroksinen hotelli. Me majoituimmekin 20. kerroksessa, josta avautuivat hienot hienot näkymät Minskin ylle. Hotellimme ympärillä oli suuri puistoalue ja se sijaitsi aivan näyttelyhallin vieressä, joten kokonaisuudessaan hotellimme palveli tarkoitustaan erinomaisesti. Huoneet eivät olleet järin suuret, mutta kaksi ihmistä ja kaksi koiraa sopi saman katon alle ihan mukavasti. Ainoa huono puoli hotellissa oli heidän koirasakkouhkailunsa, jonka seurauksena siivosimme huonettamme suhteellisen neuroottisesti koko sielläoloaikamme. Noh, lopussa kiitos seisoo ja saimmekin Sirpan kanssa hotellista erityiskiitokset erinomaisessa kunnossa luovutetusta huoneesta. Toivottavasti he majoittavat koiravieraita hieman kevyemmillä uhkailuilla tulevaisuudessa..

Tytöt ja taustalla näkyvä hotellimme

Lauantaiaamuna suuntasimme hotellia vastapäätä sijaitsevalle urheiluhallille jo aamulla 8 aikaan. Paikka oli todella ahdas, kunhan kaikki saivat häkit kasattua kehien laidalle, onneksi kehät edes olivat mukavan tilavat. Lauantain tuomarimme oli venäläinen Yana Gavrilova, joka olikin täysin uusi tuttavuus minulle, vaikka hän onkin arvostellut ulkomailla useasti. Leian ja Inkan lisäksi näyttelyyn oli ilmoitettuna molemmille päiville tanskalainen, Venäjälle viety, nyt juniori-ikäinen narttu. Arvostelut ovat venäjäksi, joten ainoa mitä päivästä jäi ymmärrettävästi käteen oli tuomarin ääneen toteama excellent.

Leia ja Inka Cacib-kehässä, kuva: Heidi Suihko

Valko-Venäjällä näyttelysäännöt ovat hieman erilaiset Suomeen verrattuna, sillä kaikkien luokkien voittajille jaetaan luokkasertit ja nuorten, avoimen, käyttö- ja valioluokan voittajat kilpailevat Cacibista. Muuta paras narttu -kehää ei olekaan, ja rotunsa parhaasta kilpailevat junioreiden sekä veteraanien voittajat ja molempien sukupuolien Cacib-voittajat. Kun kaikki tytöt oli arvostelu omissa luokissaan Leia ja Inka kilpailivat aluksi Cacibista. Lyhyen seisottamisen ja juoksuttamisen jälkeen tuomari osoitti Leian voittajaksi ja Cacibin saajaksi.

Junioreiden voittaja ja Leia ROP-kehässä, kuva: Heidi Suihko

Jatkoimme suoreen ROP-kehään, jossa Leia kilpaili junioriluokassa ollutta narttua vastaan. Olin kuullut tuomarimme vetävän aika reilustikin kehässä kotiin päin, joten yllätys olikin suuri, kun hän viittoilikin Leian voittajaksi!

Koska kehämme oli ollut jo aamulla 10 aikaan, ja se olikin ohi alle 10 minuutissa, ehdimme hyvin lepäilemään hotellillemme ennen iltapäivän ryhmäkilpailuita. Ryhmissä ei iltapäivällä menestystä tullut, mutta se ei estänyt meitä juomasta skumppaa illalla päivän menestyksen kunniaksi.

ROP-Leia, kuva: Heidi Suihko

Sunnuntaiaamuna jännitys valtasi mielen heti aamusta, sillä tarjolla oli Valko-Venäjän muotovalion arvo, mikäli Leia saisi luokkasertin myös päivän puolalaiselta tuomariltamme Miroslaw Redlickiltä. Kyseinen herra arvosteli Mikkelin näyttelyssä kesällä 2012, ja valitsi silloin Näpsän ROPiksi, mutta ollen hyvin tiukka arvostelultaan jakaen paljon sileää ERIä ja EHta.

Kun juoniorinarttu oli arvostelu, oli Leian vuoro. Koska arvostelu oli jälleen venäjäksi, on minulle täysi mysteeri mitä mieltä tuomarimme Leiasta oli. Arvostelun päätteeksi tuomarimme tuli kuitenkin kättelemään minut ja totesi excellent. Leia siis valioitui!! Kaiken kukkuraksi Leia voitti jälleen myös Cacibin ja valittiin jo toistamiseen ROPiksi, joten reissustamme tuli siis aivan täydellinen, vaikka sunnuntain ryhmäkilpailuissakaan ei menestystä tullut! Pitkän kotimatkan jälkeen, olimme onnellisesti kotona maanantai-iltana. Onneksi reissu meni osaltamme niin hienosti, että toistamiseen ei Valko-Venäjälle tarvitse lähteä ellei välttämättä tahdo, vaikka Valko-Venäjä olikin hieno kokemus!