tiistai 5. heinäkuuta 2016

Alkukesän näyttelyitä ja uusia valionarvoja

Me ollaan niin lomalla nyt! Tai no, minä ainakin olen, Leiasta en niin tiedä onko tämä sille enemmän lomaa vai työtä. Ajattelin päivitellä nyt alkukesän näyttelytuloksia, sillä paljon on silläkin saralla ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen, kun Leia täytti 2 vuotta ja meillä alkoi viimeisen ja sen puuttuvan Suomi-sertin metsästys.

Kuva: Heli Metsla
Sehän napsahtikin nopeammin kuin osasin arvatakaan, heti toisessa näyttelyssä! Toukokuulla kävimme kahdessa näyttelyssä saman viikonlopun aikana. Ensin lauantaina Hamina KV:ssä Maija Lehtosen arvosteltavana, jossa Leia myös esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa. Hienon arvostelun saimme, mutta lievän bikinikunnon vuoksi jäi SA saamatta. Lehtoselle vien kyllä varmasti Leian uudestaan, kunhan vain on kunnon turkki päällä taas!

Saman viikonlopun sunnuntaina suuntasimmekin vuorostaan Helsinkiin KV-näyttelyyn, jossa arvostelemassa oli belgien "erikoistuomari" Marion Ten Cate Hollannista. Kyseessä ei siis ole virallinen erikoistuomari, sillä hän ei ole itse koskaan kasvattanut belgejä, mutta on todellinen asiantuntija ja arvostellut yhdessä erikoisnäyttelyssämmekin. Leia ja Näpsä olivat molemmat valioluokassa, Näpsän viedessä voiton ja Leian ollessa toinen. Tämä oli kuitenkin järjestys myös paras narttu -kehässä, joten Leia sai viimeisen sertin (nro 9.) kera vara-Cacibin, joka vahvistetaan Cacibiksi. Päivää täydensi kasvattajaryhmämme ROP ja eikö olekin hieno ryhmä, vaikka se muodostuikin kahdesta blondista ja kahdesta punaisesta?

Kuva: Erica Sundblom
Kesäkuussa vietimme myös yhden viikonlopun näyttelyissä, viikko ennen juhannusta. Lauantaina 18. päivä oli yksi vuoden kohokohdista, belgianpaimenkoirien erikoisnäyttely Helsingissä. Leia oli ilmoitettu valioluokaan yhdessä äitinsä kanssa ja samassa luokassa oli vain kaksi muuta narttua. Yhteensä narttuja oli ilmoitettuna 64. Vaikka erkkarissa onkin aina tunnelmaa, latisti sitä tänä vuonna melkoisesti järkyttävä vesisade, jota kesti kirjaimellisesti aamusta iltaan.

Tervu-urosten kehässä vierähti suurin osa päivästä, sillä hihnan päässä pyörivät esimerkiksi Leian veli Miro sekä isä Jaro. Miro sai hienosti avoimessa luokassa ERIn ja Jaro voitti upeasti käyttöluokan urokset. Ketunpolun pojat menestyivät muutenkin hienosti tämän vuoden erkkarissa, sillä luokkasijoituksia saatiin kaksin kappalein junnuluokasta ja yksi avoimestakin.

Päivä venyi pitkälle iltapäivään ennen kuin narttujen valioluokka alkoi. Esitin itse Leian kokooma- ja kilpailuluokassa, Piian viedessä Leian yksilöarvosteluun. Odotukset päivän tuloksen suhteen olivat hyvin vaatimattomat. Mietin, että jos SA:kin tulisi luokkasijoituksen yhteydessä olisin todella tyytyväinen. Litimärkänä ja koko päivän palellenneena tirautin välittömästi pienet onnenkyyneleet, kun tuomari kuitenkin osoitti Leian valioluokan ensimmäiseksi. Uskomattoman päivän ja tuloksen kruunasi vielä Leian sijoittuminen paras narttu -kehässä neljänneksi! Tulos oli täysin odottamaton, enkä olisi voinut kuvitellakaan, että sen saavuttaminen olisi mahdollista. Näin se pikkukoira kuitenkin yllätti minut jälleen täysin!

Kuva: Emma Tuominen
Helsingistä jatkoimmekin matkaa suoraan satamaan ja TallinkStarilla yli Tallinnaan, sillä sunnuntaina oli ryhmänäyttely Sauessa, noin 20 kilometriä Tallinnan ulkopuolella. Se järjestettiin leirintäalueella, jossa yövyimmekin mökissä. Sunnuntai ei valjennut luonnollisestikaan kirkkaana ja lämpimänä vaan vettä satoi edelleen kaatamalla ja näin saimmekin esittää koirat jälleen kaatosateessa. Mutta hei, läpimärkä olikin lauantain aikana jo varsin hyvin tutuksi tullut teema, joten mikäs siinä...

Venäläinen tuomarimme Alla Filatova ihastui kovasti Leiaan, mutta vielä enemmän virkeään veteraaniin Miniin, joten Mini voitti nartut ja Leia oli toinen. Mini ei kuitenkaan kisannut sertistä, joten se napsahti suoraan Leialle ja näin ollen leivottiin uusi Viron valio. Sain jo vahvistettuakin Leialle uuden valioarvon, mutta diplomin ja ruusukkeen saamme vasta heinäkuun lopulla, kun Viron kennelliiton väki palaa kesälomaltaan.

Viime viikonloppu vierähtikin älyttömällä Norja-Ruotsi-reissulla, mutta siitä tulee oma postauksensa, sillä niin uskomattomasta (kaikin tavoin) reissusta on kyse!

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Treenitilanteen päivitys

Viime postauksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Piti oikein alkaa miettimään, mitä kaikkea on tapahtunut ja olemme tehneet touko- ja kesäkuun aikana. Harrastusrintamalla olemme aktivoituneet oikein tosissaan, sillä syksyn bh-koe lähestyy, mutta muutamissa näyttelyissä ollaan ehditty käydä myös.



Tottista on trenattu melko paljon, mutta sen lisäksi olemme ajaneet suhteellisen ahkerasti jälkeä ja tehneet esineruutua. BH-koetta ajatellen kaavio on jo kunnossa, mutta paikkamakuu vaatii vielä lisätreenejä ja varmuutta. Itse en vielä luota koiran pysyvän maassa koko sen ajan kun toinen pari suorittaa kaaviota, mutta onneksi ehdime hyvin treenailemaan sitä varmemmaksi vielä kesän aikana! 


Myös nopeuden vaihtelut pitäisi saada varmemmiksi ilman, että seuraamisen paikka siitä kärsii. Vielä on hiukan havaittavissa sitä, että erityisesti juoksusta hitaaseen kävelyyn siirryttäessä Leia irtoaa ja hakee hetken oikeaa paikkaa. Onneksi pikkukoirasta löytyy intoa ja motivaatiota enemmän kuin pienestä kylästä, joten Leia ei pistä yhtään pahakseen vaikka vähän on viilaustreenejäkin viime aikoina tehty.


Jälkitreenien suhteen Leia on edistynyt mukavasti keppi-ilmaisussa, mutta kyllähän sekin vaatii vielä hyvin paljon lisää treeniä ja varmuutta. Motivaatio keppien nostamiseen on kuitenkin selkeästi parantunut, joten suunta on oikea. Kun jäljeltä jäi kaikki ruoka pois ja ruokapalkka tulee ainoastaan nostetuista kepeistä, on motivaatio keppien nostamiseen selkeästi parempi. Pellolle pitäisi kuitenkin päästä myös ajamaan jälkeä, jotta siihen saataisiin hiukan lisää tarkkuutta. Leia ajaa hyvin, mutta toisinaan pää nousee turhan ylös, jolloin luonnollisesti jäljen ajon tarkkuus kärsii. 


Esineruutu onkin Leian suosikki ja erilaiset esineet nousevat varsin mukavasti. Toukokuulla kokeilimme ensimmäistä kertaa useampaan esineen hakua ruudusta ja ilokseni se on onnistunut hienosti. Tähän asti kun olemme aina tehneet vain suoria pistoja yhdellä esineellä. Hyvä ja perusteellinen pohjatyö tuottaa kuitenkin tulosta, joten tästä on varsin hyvä jatkaa kesän treenejä kaikin puolin!

Tällä hetkellä olemme maalla juhannuksen vietossa ja Leia nauttii lomapäivistä, jotka ovat täynnä uimista, aamusta iltaan leikittäviä lapsia ja grillin vahtimista. Oikein mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille! 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

SBPKY:n paimennuspäivä

Viikko sitten, Leian 2-vuotis synttäriviikonloppuna osallistuimme yhdistyksen järjestämään paimennuspäivään Somerolla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Leia edes näki lampaita ja hiukan kauhunsekaisin tuntein mietinkin, että noinkohan määkiväiset saavat pitää persvillansa, kun joutuvat neitikoira samaan aitaukseen.

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Leia oli hyvin kiinnostunut lampaista ja katselikin korvat höröllä aitauksen ulkopuolelta näitä uusia tuttavuuksia. Jokaiselle koirakolle oli varattu kolme treenikierrosta lampailla. Ensimmäisellä kierroksella menimme lammasaitaukseen niin, että Leia oli valjaissa ja pitkässä liinassa. Liinan avulla annettiin mahdollisuus lähestyä lampaita rauhallisesti ja maltilla sekä tarvittaessa saatiin toppuuteltua mikäli vauhtia meinasi tulla liikaa.

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Koiraa liikutettiin lampaiden takana ja sen reaktoita seurattiin, jotta saatiin käsitystä miten koira suhtautui lampaisiin. Koiraa ei päästetty lampaiden lähettyville lainkaan kiihtyneessä mielentilassa ja samalla liinalla varmistettiin, että koira oppisi pitämään riittävää etäisyyttä lampaisiin. Ensimmäisellä kierroksella Leia kulki nätisti lampaiden perässä ja havaittavissa oli selvää syttymistä paimennukselle. 

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Huomasin ensimmäisen kierroksen aikana melko nopeasti, että koiraan sai paremman tuntuman, kun liinan kiinnittikin pantaan, joten toisella kierroksella jätimme valjaat pois kokonaan. Toisella kierroksella koiraa jälleen aluksi kuljetettiin liinassa lampaiden takana. Kun koira näytti olevan hallinnassa, sopivan rauhallisessa mielentilassa ja osaavan pitää luontaista etäisyyttä lampaisiin, liinasta päästettin irti ja koira pääsi liikkumaan vapaammin. Kouluttajamme käskiessä päästämään liinasta irti oli ensimmäinen tunne kuitenkin itselläni se, että oletko nyt aivan varma?

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Leia alkoi hyvin luontaisesti kiertämään lampaita ympäri ja pitämään niitä kasassa. Saimme tehtyä myös hienoja pysäytyksiä, joilla ympärijuoksemista katkottiin. Ympärijuokseminen ei siis sinäänsä ole toivottavaa, vaikka se onkin kuulemma erityisesti belgeillä varsin yleinen tapa. Aurauskepillä koiraa ohjataan ja sille näytetään lampaisiin pidettävää välimatkaa.

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi
Päivä oli kokonaisuudessaan todella hieno ja antoisa, ja opin jälleen Leiasta hyvin paljon. Mahtava ruoka ja erinomainen seura olivat vielä kaiken kruununa. Me tykättiin kovasti! Harmillista, että paimennusmahdollisuuksia ei täällä Keski-Suomessa juuri ole, joten tästä ei todennäköisesti mitään aktiiviharrastusta meille muodostu, mutta nyt jo odotan kovasti heinäkuun lopulla pidettävää Ketunpolun paimennuspäivää! Mielenkiintoista nähdä millaisia harjoituksia pääsemme silloin tekemään, kun edistyminen oli pelkän yhden päivän aikana todella suurta. Osaavien kouluttajien ohjauksessa täysin lammasummikoista koirista saatiin jo esiin hienoa paimennustaipumusta ja selkeää syttymistä paimentamiselle. 

Kuva: Hanna Repokivi
Kuva: Hanna Repokivi 
Kuva: Hanna Repokivi

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

MH-luonnekuvaus

Pitkin kevättä olin katsellut Virkusta järjestettäviä MH-luonnekuvauksia, sillä toiveissa ja ajatuksissani oli saada Leialle kuvaus suoritettua kahden ikävuoden lähestyessä. Kävin katsomassa noin puolitoista vuotta sitten Sennan MH-kuvauksen ja mietin jo silloin, että olisi mukava käydä Leiankin kanssa MH-luonnekuvauksessa saamassa vähän mielikuvaa siitä mitä luonnetestiltä voi odottaa myöhemmin. Olen alusta asti miettinyt, että luonnetestille sopiva aika voisi olla 3-4 vuoden iässä, joten nyt kahden vuoden kieppeillä oli hyvä hetki päästä MH-kuvaukseen.

Kuvauksia ei harmillisesti tänä keväänä Keski-Suomen alueelle juurikaan ollut suunnitteilla, joten ajattelin että jos parin sadan kilometrin säteeltäkin paikan saisimme olisi se ihan hyvä. Ilokseni sainkin täsmällisellä keskiyön ilmoittautumisella Leialle paikan Suomen Lancashire heeler yhdistyksen järjestämään MH-kuvaukseen Mäntsälään sunnuntaille 17.4. Vaikka matkaa kertyikin hiukan ajateltua enemmän, ajattelin että parempi mennä nyt kun mahdollisuus on, sillä ikää oli sopivasti ja todennäköisesti Leian seuraava juoksu alkaa touko-kesäkuulla, jolloin ei kuvaukseen ole asiaa.

Ennen omaa vuoroamme ehdimme tutustua yhden heeleriuroksen kuvausta seuratessamme Mäntsälän koirakerhon koulutuskentälle rakennettuun kuvausrataan ja kuvauksen kulkuun. Pidin testipaikasta kovasti ja mielestäni rata toimi erinomaisesti. Leian vuoron lähestyessä tunsin kuitenkin jännityksen kasvavan kovasti, vaikka kasvattaja olikin lohduttanut ajatuksiani sillä, että nyt jos koskaan oli edessä tilanne, jonka tapahtumille en voisi yhtään mitään joten jännittäminen olisi täysin turhaa. Jännitys onneksi hälveni kunhan kävelimme kuvauksen ohjaajan luo ja kuvaus käynnistyi.


Sampo pääsi kuvaamaan Leian suorituksen kokonaisuudessaan ja vieläpä sopivan läheltä jokaista suorituspaikkaa, joten videosta on oikeasti iloakin. Kuvaus meni kokonaisuudessaan todella hienosti, eikä Leialle varmasti jäänyt traumoja radan tapahtumista. Päinvastoin taisi vain miettiä, että johan oli hassu lenkki!

Mielestäni MH-kuvaus oli varsin mukava tapa nähdä nuoren koiran sosiaalisuutta, rohkeutta, reaktioita ja palautumista erilaisista tilanteista. MH-kuvaus on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuormittava kuin luonnetesti, joten siksikin se sopii hyvin nuoremmillekin koirille. Ikäraja MH-kuvaukseen on 18 kuukautta ja ainakin Leian kohdalla viikkoa vajaa 2 vuotta oli oikein ovallinen ikä kuvauksessa käymiseen. Hauska päivä kokonaisuudessaan ja voin kyllä suositella MH-kuvauksessa käyntiä muillekin!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Mainio mätsäripäivä Hyvinkäällä

Sunnuntaina lähdimme Leian kanssa huvin vuoksi kasvattajan mukana Hyvinkäälle mätsäriin. Tarkoituksena oli lähinnä se, että itse pääsen treenaamaan ennen toukokuun virallisia näyttelyitä Leian veljen Miron kanssa kehäilyä ja Piia puolestaan pääsisi oman galgo-tyttösensä Ellan kanssa treenaamaan ennen ensi viikonlopun Vaasan näyttelyä. Kyllä vähintään kerran keväässä pitää päästä myös mätsärissä käymään ja koska Leialla alkoi juuri karvanlähtö oli nyt hyvä hetki käydä pyörähtämässä myös epävirallisissa kehissä, kun ulkomuoto ei vielä lähentele silakkaa.


Paikalla oli varsin mukava Ketunpolun edustus, sillä mukana menossa Leian ja Miron lisäksi oli myös H-lapsista Riesa (K. Hirmuriesa), J-lapsista Raiku (K. Just About Perfect) ja turistina mukana ollut Vixi (K. Jeanne D'Arc) sekä K-lapsista Masi (K. Kind of Trouble) sekä Vuki (K. Kin of Wolves).

Kaikki kehät pyörähtivät käyntiin yhtä aikaa ja niin Leia, Miro, Riesa ja Raiku pääsivät vuorollaan esiintymään isojen aikuisten -kehässä ja Masi sekä Vuki puolestaan isojen pentujen -kehässä. Tuomarina meillä oli oikein mukava, ilmeisesti pitkäkarvaisia collieita kasvattava nainen. Miron kanssa kävimme kehässä ensimmäisenä pokaamassa punaisen nauhan varsin mukavalla esiintymisellä, vaikka viime kerrasta olikin kulunut jo lähes vuosi. Riesa oli vuorossa seuraavaksi saaden myös punaisen nauhan ja lopuksi samassa parissa kilpailivat Leia ja Raiku. Leian saadessa punaisen ja Raiku sinisen nauhan.


Punaisten nauhakehässä seisoikin kolme Ketunpolun tervua vierekkäin. Näistä kolmesta tuomari valitsi Leian edustamaan kaikkia tervuja jatkoon, karsiessaan porukkaa pienemmäksi. Kehään jäi vielä meidän lisäksemme mm. irlannin susikoira, venäjän vinttikoira, kultainennoutaja, tiibetinterrieri ja muutama muu. Samaan aikaan pentukehässä Vuki sai punaisen nauhan ja Masi sinisen, voittaen myös sinisten nauhakehän. 

Leialla riitti varsin mukavasti virtaa, sillä kulunut viikko oli mennyt selkäjumien takia ainoastaan ravilenkityksillä eikä riekkumaan ollut päässyt. Kauniisti malttoi kuitenkin ravata kehässä ilman turhia ryntäilyjä ja otimmekin kaiken irti mukavan suuresta kehästä. Ja niin alkoi koirien sijoittaminen. Neljänneksi tuomarimme osoitti espanjanvesikoiran, kolmanneksi tiibetinterrierin ja siitä kävelikin suoraan kultaisennoutajan luo viittoen sen toiselle sijalle - Leian tullessa ensimmäiseksi luokassaan!


Me jäimme näin ollen odottelemaan BIS-kehää. Siellä riittikin koiria, sillä tavallisten isot & pienet aikuiset sekä isot & pienet pennut -luokkien lisäksi mätsärissä oli myös veteraanit, joten myös vetskujen punaisten ja sinisten 1. olivat mukana BIS-kehässä, kaikkinensa 10 koiraa. Aluksi eri kehien tuomarit kävivät kokeilemassa vielä muiden luokkien voittajia, ja sitten alkoi juoksuttaminen. Jos luokkien kehät olivat mukavan suuret niin BIS-kehä vasta suuri olikin! Ja me juoksimme ja juoksimme ja juoksimme. Itseltä meinasi jo loppua kunto Leian ravatessa koko ajan vauhdikkaasti narun mitan edelläni.


Juoksuttamisen jälkeen tuomarit rajasivat porukan neljään sijoitettavaan ja siellä me yhä seisoimme Leian kanssa kehässä, tai seisoimme hetken, kunnes meidät laitettiin taas juoksemaan! En ole koskaan juossut mätsärikehässä yhtä paljon kuin Hyvinkäällä juoksin. Juoksimme kirjaimellisesti koko rahan edestä ja enemmänkin. 

Viimen kuitenkin oli lopullisten sijoitusten aika. Kultainennoutaja viittoiltiin neljänneksi, ihana tervupentu kolmanneksi, veteraanit voittanut cairnterrieri toiseksi ja jälleen me jäimme viimeisiksi riviin - Leia valittiin koko mätsärin Best In Showksi! Palkinnoksi saimme mm. mökkiviikonlopun 1-4 henkilölle, joten kyllä todella kannatti lähteä Hyvinkäälle asti mätsäröimään. Hyvä Leia ja hyvä koko Ketunpolun tiimi hienosta tervuedustuksesta! 

Valitettavasti koko päivältä ei ole ainoatakaan kuvaa, joten kuvituksena toimivat edelleen hyväntekeväisyyskuvauksesta saadut kuvat, onneksi niitä vielä riittää.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Hyväntekeväisyyskuvaus - Leian päivä valokuvamallina

Viikko sitten Leia osallistui valokuvaaja Annamari Sundgrenin järjestämään hyväntekeväisyyskuvaukseen, jonka tuotot ohjattiin Espanjaan, Esperanza - Refugio para perrosin hyväksi. Kuvat tipahtivat juuri sähköpostiin ja tässä esimakua omista suosikeistani.






Lisää kuvia seuraa myöhemmin... Kuvaajan oma Facebook-sivu löytyy täältä! Me olimme oikein tyytyväisiä lopputulokseen ja kuvia sain yhteensä 36 kappaletta omaan käyttööni. Suuri kiitos Annamarille kuvista ja kuvauksen järjestämisestä!

Me suunnataan huomenna Hyvinkäälle mätsäriin harjoittelemaan Leian velipoika Miron kanssa kehäilyä. Samalla päästään tapaan paljon muitakin Ketunpolkulaisia, kiva päivä siis varmasti tulossa!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen treenikuulumiset

Ihanan rauhallinen pääsiäisloma on takana päin ja paluu arkeen jälleen tässä ja nyt. Pöh. Oisin voinut lomailla paljon pidempäänkin kuin neljä päivää.. Paljoa kerrottavaa meidän pääsiäisestä ei ole, mutta oli ihanaa miten ehdittiin rauhassa treenailemaan, voitiin nauttia ulkoilusta ja Leia pääsi kirmailemaan päivät pitkät pihalla, sillä olimme sukuloimassa Mäntyharjun kupeessa, suhteellisen keskellä metsää.



Järven jää oli lauantaina mukavan nahkea eli vauhdikkaille tassuillekin löytyi pitoa, joten päätin treenailla eteen-lähetyksiä, kun kerrankin oli tilaa niin paljon tarjolla. Viime syksynä kun ensimmäistä kertaa treenasimme eteen-lähetyksiä narupallon avulla Leian moodi oli kaikkea muuta kuin täyttä juoksua suoraan eteenpäin - se oli esineruutumaista etsintää ja hölkkäilyä pikemminkin. Onneksi tilanteen korjaamiseksi riitti kuitenkin tarpeeksi suuri lelu, joka varmasti näkyi ja niin Leia saatiin lähtemään kunnon vauhdilla eteenpäin. Saimme kolme hyvää toistoa, jonka jälkeen asia jätettiin prosessoitumaan blondin pääkoppaan.


Samalla treenattiin myös vähän bh-kaaviota, lähinnä tehtiin siis aluksi pidempää pätkää seuruuta, jonka jälkeen treenattiin vielä jääviä. Jäävissä istuminen ja maahanmeno alkavat olla jo ihan hyvällä mallilla, mutta seisomisessa riittää vielä työtä. Onneksi meillä ei ole kiire mihinkään kokeisiin, joten jäävien huolellisia perusteita voidaan jatkaa hyvillä mielin.


Treenailuiden lisäksi yritin epätoivoisesti saada Leiasta otettua kunnollista rakennekuvaa, onnistumatta siinä kuitenkaan mieltäni tyydyttävällä tavalla. Tähän yllä olevaan oli tyytyminen, onneksi siitä nyt näkee joten kuten tuota rakennetta. Pikkuhiljaa alkaa tukka taas tippumaan kevään kunniaksi, joten seuraavat rakennekuvat taidetaankin ottaa vasta kesällä, kun Leia ei enää muistuta sutjakkaa silakkaa!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Roppikoira Seinäjoella

Me suuntasimme eilen koko perheen voimin Seinäjoen ryhmikseen. Leian esiintyminen oli Kajaanissa melko väsynyttä, joten houkuttelin Sampon lähtemään meidän mukaan näyttelyyn, jotta saisin vähän lisää täpäkkyyttä Leian esiintymiseen. Samalla lupasin myös reissun Keskiselle, kun kerran Etelä-Pohjanmaalle olimme matkalla.

Kuva: Tiina Kantelinen
Tervuja oli ilmoitettuna Olli Kokkosen arvosteltavaksi yhteensä 12: 2 pentua, 8 urosta ja vain 2 narttua. Kokkonen arvosteli Leian Lahden pentunäyttelyssä 1,5 vuotta sitten, kun Leia oli juuri täyttänyt 6 kuukautta. Tuolloin Olli tykkäsi kovasti ja meillä olikin melkoisen hieno päivä, täältä löytyy postaus siltä reissulta! Innolla ilmoitinkin Leian vielä viimeiseen nuorten luokan näyttelyyn, kun huomasin Kokkosen olevan tuomaroimassa.

Kuva: Tiina Kantelinen
Uroksissa vain kolme poikaa sai SA:n ja Kokkonen olikin hyvin tarkkana, että kokonaisuus oli kunnossa, jotta SA irtosi. Leia oli näyttelypaikalla intoa täynnä, hyppi ja pomppi ja oli oma iloinen itsensä. Tiedossa ei siis ollut samanlainen tunnelmaa kuin Kajaanissa, jes! 

Meninkin vielä itse Leian kanssa pitkästä aikaa kehään, Leian etsiessä Sampoa kehän reunalta. Voi sitä ryhdikästä tapitusta! Ei ole hetkeen Leia esiintynyt yhtä hienosti, kuin eilen esiintyi. Kuulin sivukorvalla Kokkosen mainitsevan arvosteluun useamman kerran sanan "erinomainen", joten toiveet SA:sta alkoivat nousemaan. Tiesin jo nimittäin aamulla, että SA:n irrotessa Leia saisi varmasti sertin, sillä veteraaniluokan nartulla sertit olivat kasassa. Kättelemään tullessa, Kokkonen totesi vielä sanallisesti koiran olevan hyvin tasapainoinen, kaunis nuori narttu ja niin heilahtivat ilmaan punainen ja vaaleanpunainen kyltti osoituksena ERIstä ja SA:sta!

Kuva: Tiina Kantelinen
Paras narttu -kehä olikin melkein heti perään, veteraaninartun saadessa myös ERI + SA:n. Nopean juoksuttamisen jälkeen Kokkonen kuitenkin viittoili meitä 1. kyltin kohdalle! Saimme siis käskyn jatkaa vielä suoraan ROP-kehään. Urosten voittaja oli jo aikuinen uros, mutta juoksuttamisten jälkeen Kokkonen tuli meidän luoksemme ROP-ruusuke kädessään ja totesi Leian vievän tasapainoisilla liikkeillään päivän voiton! Arvostelu olikin varsin mukavaa luettavaa: "Tyypiltään erinomainen nuori narttu, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet ja kulmaukset. Kauniisti kaartunut kaula, erinomainen ilme, selvä sukupuolileima, hyvä maski, erinomaiset korvat, leikkaava purenta, erinomainen turkinlaatu, liikkuu erittäin hyvin".

Niin vain prinsessa Koiranen oli jo toista kertaa elämässään ROP! Ryhmäkehissä ei meille menestystä tai edes jatkopaikkaa irronnut ryhmätuomari Saija Juutilaiselta. Me lähdimme kuitenkin ison hymyn kera Keskisen ostoskierroksen kautta kotiin päin, sillä päivä oli kyllä ollut todella hieno.

Nyt en olekaan ilmoittanut Leiaa mihinkään näyttelyihin, katsotaan kuinka pitkälle kesään menee ennen kuin seuraavan kerran kehäilemme. Mutta silloin Leia pääseekin jo valioluokkaan ja aloittaa viimeisen, yli 2-vuotiaana saatavan, sertin metsästyksen. Vaikka Leia kyllä pitääkin näyttelyistä, niin pidempi tauko tulee varmasti tarpeeseen, sillä onhan näitä kehiä taas kierretty. 

Voimmekin hyvillä mielin keskittyä harrastusjuttuihin ja niitä onkin varattuna jo varsin mukavasti loppukeväälle. Sain esimerkiksi Leialle paikan kuukauden päästä järjestettävään MH-luonnekuvauseen. Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, millaisena tyyppinä luonnekuvaustuomarit Leiaa pitävät. Ikää on kuitenkin kuvauksen aikana vasta viikkoa vajaa 2 vuotta. Sen lisäksi suunnitelmissa on tottisteluja, jälki- ja esineruutuharjoitusten korkkaus kunhan lumet sulavat ja jopa paimennusta, jota odotan myös hyvin innolla! Onneksi kevät ja aurinko toivat mukanaan paljon energiaa ja harrastusmotivaatiota. Tästä on hyvä jatkaa! 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Valko-Venäjän huipputuliaiset

Reissusta on ehjinä ja elossa kotiuduttu, pikkuhiljaa ehkä myös toivottu. Meillä oli aivan mahtava viikonloppu, mutta ei mistään kevyimmästä päästä tuo Tallinnan ja Minskin välinen 800 kilometrin matka mennessä ja palatessa. 

Meidän reissu alkoi torstaina 25.2., kun Sirpa ja Inka ottivat meidät mukaan kyytiin ja lähdimme ajamaan Helsinkiä kohti. Satamassa tuli olla 19.30, joten täsmällisinä ihmisinä emme jättäneet liikaa odotteluaikaa vaan olimme perillä 19.20. Länsisataman pitkäaikaisparkki kuhisikin jo koiria ja koiraihmisiä, joten ei ollut onneksi epäilystäkään ettemmekö olisi oikeassa paikassa. Matkalle Minskiin lähti yhteensä kolme bussillista ihmisiä ja koiria Suomesta. Kun koirat ja kaikki tavarat oli saatu lastattua busseihin, me suuntasimme laivaa kohti. Matka alkoi siinä vaiheessa oikein kunnolla, kun Tallinnassa laivasta päästyämme hyppäsimme myös itse bussimme kyytiin.

Inka ja Leia Valko-Venäjällä, ensimmäisellä huoltoasemalla ulkoilemassa
Matka taittui nopeasti ja helposti yötä myöten Vilnaan asti, jossa olimme perjantaiaamuna jo kello 8 aikaan. Vilnan pysähdyksen jälkeen ei Valko-Venäjän rajalle ollut enää kuin muutama kymmenen kilometriä matkaa. Niin alkoikin matkan jännittävin osuus. Tullipisteitä oli useampi ja me pysähdyimme jokaisessa. Tuimat tullivirkailijat kävivät kaikkien passit läpi useampaan kertaan, bussimme tutkittiin läpikotaisin ja viisumien saannissa kesti oma aikansa. Onni oli venäjää puhuvat matkanjohtajat ja bussikuskit - pelkällä suomen- tai englanninkielellä ei rajaa varmasti olisi ylitetty onnistuneesti. Useiden tuntien odottamisen jälkeen pääsimme viimein jatkamaan matkaa Minskiin.

Tytöt ulkoilemassa hotellin edustalla olevassa puistossa
Tiet Valko-Venäjällä eivät varsinaisesti vakuuttaneet, sen verran pomppuinen oli matka ainakin rajalta Minskiin asti. Perillä meitä odotti kuitenkin varsin kaunis ja modernisti jälleenrakennettu kaupunki, jossa ei Neuvostoliiton jälki näkynyt ollenkaan niin vahvasti ulospäin kuin esimerkiksi Vilnassa.

Hotellimme Belarus oli pari vuotta sitten läpikotaisin remontoitu 22-kerroksinen hotelli. Me majoituimmekin 20. kerroksessa, josta avautuivat hienot hienot näkymät Minskin ylle. Hotellimme ympärillä oli suuri puistoalue ja se sijaitsi aivan näyttelyhallin vieressä, joten kokonaisuudessaan hotellimme palveli tarkoitustaan erinomaisesti. Huoneet eivät olleet järin suuret, mutta kaksi ihmistä ja kaksi koiraa sopi saman katon alle ihan mukavasti. Ainoa huono puoli hotellissa oli heidän koirasakkouhkailunsa, jonka seurauksena siivosimme huonettamme suhteellisen neuroottisesti koko sielläoloaikamme. Noh, lopussa kiitos seisoo ja saimmekin Sirpan kanssa hotellista erityiskiitokset erinomaisessa kunnossa luovutetusta huoneesta. Toivottavasti he majoittavat koiravieraita hieman kevyemmillä uhkailuilla tulevaisuudessa..

Tytöt ja taustalla näkyvä hotellimme
Lauantaiaamuna suuntasimme hotellia vastapäätä sijaitsevalle urheiluhallille jo aamulla 8 aikaan. Paikka oli todella ahdas, kunhan kaikki saivat häkit kasattua kehien laidalle, onneksi kehät edes olivat mukavan tilavat. Lauantain tuomarimme oli venäläinen Yana Gavrilova, joka olikin täysin uusi tuttavuus minulle, vaikka hän onkin arvostellut ulkomailla useasti. Leian ja Inkan lisäksi näyttelyyn oli ilmoitettuna molemmille päiville tanskalainen, Venäjälle viety, nyt juniori-ikäinen narttu. Arvostelut ovat venäjäksi, joten ainoa mitä päivästä jäi ymmärrettävästi käteen oli tuomarin ääneen toteama excellent.

Leia ja Inka Cacib-kehässä, kuva: Heidi Suihko
Valko-Venäjällä näyttelysäännöt ovat hieman erilaiset Suomeen verrattuna, sillä kaikkien luokkien voittajille jaetaan luokkasertit ja nuorten, avoimen, käyttö- ja valioluokan voittajat kilpailevat Cacibista. Muuta paras narttu -kehää ei olekaan, ja rotunsa parhaasta kilpailevat junioreiden sekä veteraanien voittajat ja molempien sukupuolien Cacib-voittajat. Kun kaikki tytöt oli arvostelu omissa luokissaan Leia ja Inka kilpailivat aluksi Cacibista. Lyhyen seisottamisen ja juoksuttamisen jälkeen tuomari osoitti Leian voittajaksi ja Cacibin saajaksi.

Junioreiden voittaja ja Leia ROP-kehässä, kuva: Heidi Suihko
Jatkoimme suoreen ROP-kehään, jossa Leia kilpaili junioriluokassa ollutta narttua vastaan. Olin kuullut tuomarimme vetävän aika reilustikin kehässä kotiin päin, joten yllätys olikin suuri, kun hän viittoilikin Leian voittajaksi!

Koska kehämme oli ollut jo aamulla 10 aikaan, ja se olikin ohi alle 10 minuutissa, ehdimme hyvin lepäilemään hotellillemme ennen iltapäivän ryhmäkilpailuita. Ryhmissä ei iltapäivällä menestystä tullut, mutta se ei estänyt meitä juomasta skumppaa illalla päivän menestyksen kunniaksi.

ROP-Leia, kuva: Heidi Suihko
Sunnuntaiaamuna jännitys valtasi mielen heti aamusta, sillä tarjolla oli Valko-Venäjän muotovalion arvo, mikäli Leia saisi luokkasertin myös päivän puolalaiselta tuomariltamme Miroslaw Redlickiltä. Kyseinen herra arvosteli Mikkelin näyttelyssä kesällä 2012, ja valitsi silloin Näpsän ROPiksi, mutta ollen hyvin tiukka arvostelultaan jakaen paljon sileää ERIä ja EHta.

Kun juoniorinarttu oli arvostelu, oli Leian vuoro. Koska arvostelu oli jälleen venäjäksi, on minulle täysi mysteeri mitä mieltä tuomarimme Leiasta oli. Arvostelun päätteeksi tuomarimme tuli kuitenkin kättelemään minut ja totesi excellent. Leia siis valioitui!! Kaiken kukkuraksi Leia voitti jälleen myös Cacibin ja valittiin jo toistamiseen ROPiksi, joten reissustamme tuli siis aivan täydellinen, vaikka sunnuntain ryhmäkilpailuissakaan ei menestystä tullut! Pitkän kotimatkan jälkeen, olimme onnellisesti kotona maanantai-iltana. Onneksi reissu meni osaltamme niin hienosti, että toistamiseen ei Valko-Venäjälle tarvitse lähteä ellei välttämättä tahdo, vaikka Valko-Venäjä olikin hieno kokemus!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Me lähdetään reissuun!

Niin, otsikkokin sen jo kertoo, me lähdetään reissuun! Vähän jännittävää, mutta tosi mukavaa päästä taas pienen tauon jälkeen jonnekin. Meidän matka alkaa torstaina, kun otamme Sirpan ja Inkan kanssa suunnaksi Helsingin ja Länsisataman. Illalla hyppäämme yhteen MiliaMin busseista ja matkamme kohti Minsk KV:ta ja Valko-Venäjää alkaa todella.


Minskissä on ensi viikonlopun aikana kaksi KV-näyttelyä. Leian ja Inkan lisäksi näyttelyihin on ilmoitettu vain yksi juniori-narttu. Sen lisäksi paikalla pitäisi olla kolme malinoisia, mutta muita belgejä ei ole. Saa nähdä miten meidän tyttöjen käy! Reissukuulumisia siis luvassa luultavimminkin jo ensi viikolla. 


Me ei olla tehty ihmeitä viime aikoina, Leian paras kaveri Maire oli meillä yli viikon hoidossa, eikä tyttöjen kanssa tehty ihmeitä normi ulkoiluiden lisäksi. Leialla oli lisäksi anturahaava, jota saimme parannella yli viikon ennen kuin se umpeutui kunnolla. Nyt voimme kuitenkin lähteä hyvillä mielin matkaan, sillä anturahaava on täysin parantunut, Leia on kunnon turkissa ja muutenkin tosi hyvässä kunnossa. Mulle on luonnollisesti flunssa ollut tuloillaan jo viikon verran, nähtäväksi jää millaisessa olotilassa sitä ollaan viikonlopun näyttelyissä..

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Alkuvuoden aktiviteetit

Meillä on ollut mukavan aktiivinen alkuvuosi! Tammikuuhun on mahtunut näyttelykauden avaus ja kevään näyttelysuunnitelmia, treenejä sekä treeni- ja kilpailusuunnitelmia ja tietenkin ulkoilua, erityisesti nyt kun pakkaset lauhtuivat vihdoinkin.

Leia Seinäjoki KV:ssa 2015, kuva: Noora Marika Korhonen
Vuoden 2016 näyttelykausi avattiin 10.1. Kajaani KV:ssa, jonne lähdimme metsästämään Cacibia. Tuomarina Kajaanissa oli Leni Finne, joka jakaa suomalaisten belgi-ihmisten mielipiteitä hyvin vahvasti ja se näkyi myös ilmoittautumismäärissä. Narttuja oli ilmoitettuna vain kaksi, ja uroksiakin vain neljä. Leia oli ainoana nuorten luokassa, mutta esiintyminen oli vähintäänkin pitkästyttävää. Leia jopa haukotteli kehässä! Siinä jo mieleeni hiipi ajatus, että onkohan tänään SA:hankaan mahdollisuuksia. Tuomari kuitenkin piti Leiasta sen verran, että ERI ja SA heilahtivat arvostelun päätteeksi ilmaan. Avoimen luokan narttu sai myös ERI SA:n, joten molemmat tytöt jatkoivat paras narttu -kilpailuun, jossa avoimen voittanut viitottiin heti juoksutuksen jälkeen ensimmäiseksi. Näin Leialle siis Kajaanista tulos NUO ERI1 SA PN2 VARA-SERT VARA-CACIB. Niin sanotusti suoraan nenän edestä menivät siis serti ja Cacib tällä kertaa, mutta onneksi ei aivan tyhjin käsin tarvinut kotiin päin lähteä kuitenkaan.

Nyt me pidämmekin taukoa näyttelyistä aina helmi-maaliskuun taitteeseen asti, mikä tekee varmasti erittäin hyvää meille molemmille. Viime vuonna Leia kävi yhteensä 29 näyttelyssä, joten tänä vuonna otamme huomattavasti väljemmän näyttelyvuoden ja keskittymme enemmän treenaamiseen.


Ja treeneistä puheen ollen: tammikuun alusta lähtien ollaan päästy tottistelemaan joka viikko. Parittomina viikkoina treenaamme K-S Belgien hallivuorolla ja parillisina viikkoina kaveriporukalla Kana-areenalla Esa Tapion koulittavina.

Eilen ajelimme jälleen Länkipohjaan Esan oppiin ja kyllä sai hymy huulilla palata kotiin, sillä Leia on aivan mahtava treenikaveri. Vaikka itse en osaisikaan aina ohjata tai opettaa jotain oikein, on erittäin antoisaa nähdä, että koira toimii juuri niin kuin pitää, kun aidosti osaava ihminen sitä ohjeistaa. 

Olin jo helisemässä Leian kapulan mälväämisen kanssa, josta kuitenkin sain kuulla, että kyseessä ei todellakaan ole mikään maailmanlopun ongelma, vaan nyt opetamme koiraa purkamaan rakkautensa kapulaan tiukalla puruotteella. Leia siis nauttii noutoliikeestä sekä kapulan kantamisesta hyvin paljon - kapula olisi vain mukava silputa siinä oheessa. Jo ensimmäisen kapulatreenin jälkeen, joka lähdettiin rakentamaan taistelun kautta, näin kuitenkin varsin positiivisia tuloksia, joten hei, onneksi oli jälleen viisaammat neuvomassa!


Mietin juuri jokin aika sitten, että mikään muu harrastus ei ole jaksanut koskaan motivoida itseäni niin paljon, kuin Leian kanssa treenaaminen. Minua ei esimerkiksi haittaa yhtään, että tammikuusta maaliskuun puoliväliin asti meillä on tottistreenit joka lauantai: toisinaan iltamyöhään klo 20-22, toisinaan iltapäivällä klo 14-18, jolloin matkoineen treeneihin kuluu ihan koko päivä. En olisi uskonut vielä Leian tullessa taloon, että näinkin paljon voisin hurahtaa pelkkään tottiksen treenaamiseen, mutta mikäs siinä, kun koirakin nauttii treeneistä todella paljon ja on aina valmiina hommiin.


Tänään ulkoilimme pitkästä aikaa oikein todella pitkän kaavan mukaan, kun kiersimme Päijänteen jäällä parin tunnin lenkin umpihangessa. Valo ei ollut paras mahdollinen kuvaamiseen, mutta onneksi joitain käyttökelpoisia räpsyjä tarttui edes mukaan. Ihanaa, kun vihdoinkin on lauhempaa, niin koirakin tarkenee möyriä hangessa oikein urakalla.


Ostin pahimpien pakkasten aikaan Leialle Toppa-Pompan, joka on jo nyt osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Istuvuudeltaan erinomainen, ja pysyy mukana menossa myös vähän kovemmassa vauhdissa. Ei Leiaa varmasti liikkuessa juuri palellutkaan, vaikka kovat pakkaset olikin, lähinnä automatkoja sekä treenejä varten takki hankittiinkin samoin kuin Back on Trackin verkkoloimi. Tossuja joudun kyllä kuitenkin vielä harkitsemaan, mikäli kovat pakkaset iskevät uudelleen, sillä Leialla paleli varpaita selvästi -25 lukemissa ja ikävän paljon kertyi ihan kunnon jäätä tassuihin, mikä selvästi vaivasi lenkeillä. Onneksi tänään ei tarvinut kuitenkaan varpaidenkaan palella, vaan meno jäällä oli tuttuun tyyliin erittäin vauhdikasta ja iloista!