keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Leian synttäriviikonloppu 1/2 - treenipäivä

Kuva: Heli Metsla
Pari viikkoa sitten Leia vietti 1-vuotis syntymäpäiväänsä! Meillä olikin aivan mahtava, tapahtumien täyteinen harrastusviikonloppu, mikä tuntui kelpaavan enemmän kuin hyvin meidän teinikoiralle. Lauantaiaamuna oli lähtö jo ennen kymmentä kohti Mänttää, jonne suuntasimme Sinin ja Sennan (K. Golden Queen) kanssa. Luvassa oli treenipäivä jäljen ja esineruudun osalta mitä mukavimmassa seurassa.

Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Mukana oli meidän lisäksi myös Piia ja koko koirakööri, Netta ja tervupojat (K. Hirmuriesa & Just About Perfect), Sirpa & Inka (Foxy Atunka), Don (Harmaa hukka) omistajineen ja Heli, joka oli tutustumassa Ketunpolun koiriin ja otti kaikki nämä upeat kuvat. 

Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Leia pääsi ajamaan kevään toisen jälkensä. Jälki oli noin 80 metriä pitkä, U:n muotoinen, se vanheni 45 minuuttia ja siinä oli muutamia haastavia paikkoja, mm. muurahaispesän ohittaminen vain parin metrin päästä. Leia kuitenkin ajoi jälkeä todella hienosti, tarkasti kulmakaarteissa hyvin ja pysyi todella tiiviisti jäljellä koko ajan, päästen varsin mallikkaasti "maaliin" asti!

Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Aloitimme myös esineruudun alkeista. Teimme puhtaasti näkölähtöjä esineelle ja se sujui myös varsin kivasti. Ainoaksi ongelmaksi muodostui esineen tuominen, mutta siihenkin onneksi saimme hyviä eväitä, ja niiden ohjeiden avulla noudot saatiin hienosti onnistumaan jo viime viikonloppuna.

Kuva: Heli Metsla 
Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Päivään ehti myös mahtua bailaamista, uimista ja hippaleikkejä, kun kaiken kaikkiaan olimme metsässä kuusi tuntia. Illalla synttärisankari olikin melkoisen väsynyt, mutta eipä tiennyt että synttäriviikonlopun juhlinta jatkui myös seuraavana päivänä uusien juttujen muodossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti