perjantai 11. syyskuuta 2015

Täällä taas! Janakkala KV, Oslo EDS & erkkari ja treenikuulumisia

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten Nokian ryhmiksen! Olimme elokuun viimeinen viikonloppu ensimmäistä kertaa koskaan Janakkala KV:ssä. Tuomarina toimi krotialainen Jasna Matejcic, jolle oli ilmoitettuna 14 tervua - 6 urosta ja 8 narttua. Ilmoitin Leian ensimmäistä kertaa nuorten luokkaan, sillä Cacib oli jaossa tässä näyttelyssä. 

Kuva: Heli Metsla
Kuva: Heli Metsla
Taso oli kova ja tuomari olikin pahoillaan siitä, että molemmat nuorten luokan hienot nartut olivat samassa luokassa - hän olisi ilmeisesti halunnut antaa molemmille luokkavoiton. Pitkän pohdinnan, juoksutusten ja seisottamisen jälkeen, hän kuitenkin osoitti Leian voittajaksi. Paras narttu kilpailuun osallistui jopa 7 narttua. Tuomari kuitenkin piti Leiasta kovin ja nostikin ainoastaan valioluokan voittajan edellemme. Näin ollen tulokseksi ensimmäisestä nuorten luokan esiintymisestä ERI1 SA PN2 SERT ja VARA-CACIB! Nyt jäämmekin vain odottelemaan, vahvistaako FCI Leian vara-cacibin Cacibiksi.

Kuva: Heli Metsla
Muutama päivä Janakkalan jälkeen lähdimmekin kohti Osloa ja Euroopan Voittaja 2015 -näyttelyä. Kyseisen näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös Norjan sivu-erikoisnäyttely, joten samalla reissulla koirat pääsivät osallistumaan kahteen näyttelyyn. Lauantaina oli iltapäivästä erkkari ja sunnuntaina vuorostaan EDS.


Erkkariin oli ilmoittautunut vain 34 tervua (puolet vähemmän kuin EDS:ään), vaikka tuomarina toimi erikoistuomari Gunther Althoff Saksasta. Kyseessä oli kuitenkin melko tiukka tuomari, jonka mielipide esimerkiksi tervujen charbonneesta oli vähintäänkin koominen. Erikoinen mies, joka arvosteli pitkään ja hartaasti. Leian velipoika Simba (Incredible Sky) voitti kuitenkin urokset, saaden myös Norjan sertin. Onneksi tuomarimme piti myös Leiasta ja palkitsikin tuloksella ERI1 SA. Hyvin moni narttu sai SA:n, joten paras narttu -kilpailusta ei sijoitusta Leialle tullut. Saimme kuitenkin vielä VSP-juniori palkinnon, velipojan viedessä "yllättäen" voiton. Erinomainen aloitus näyttelyillemme!


Sunnuntaina olikin vuorossa EDS-näyttely, jonne oli ilmoitettuna huimat 70 tervua espanjalaisen Malo Alcrudo Rafaelin arvosteltavaksi. Jo urosten aikana kävi selväksi, että tuomarimme suosi pienempikokoisia koiria. Leian veli Simba kuitenki voitti jälleen upeasti junioriluokan 7 osallistujan joukosta, saaden Euroopan Juniori Voittaja -tittelin itselleen. 

Nartuissa pienikokoisuuden suosiminen näkyi vielä selvemmin. Vaikka kirjallista arvostelua ei tästä näyttelystä saatu, oli selvää, että Leia oli tuomarin makuun turhan vahvaluustoinen. Tulokseksi kuitenkin varsin hieno ERI3, junioriluokkaan ollessa ilmoitettuna 10 koiraa! SA:ta ei FCI-säännöissä jaeta, joten ERI oli paras mitä saatavissa oli. Päivän kruunasi vielä Ketunpolun ROP-kasvattaja tulos, jonka ansiosta pääsimme pyörähtämään myös isossa kehässä. Valitettavasti ainakaan vielä ei kuitenkaan ole löytynyt kuvia sieltä, mutta Youtubesta voi kuitenkin katsoa meidän 5 sekunnin tähtihetken ajassa 6:46:45 TÄÄLTÄ. Meidän kotimatka hiukan pikittyi auton hajoamisen takia, mutta onneksi kuitenkin pääsimme kotiin keskiviikon aikana! Nyt tekisikin jo mieli alkaa suunnittelemaan uusia reissuja..

Kuva: Heli Metsla
Treenikuulumisista sen verran, että aloitimme elokuulla jälkikeppien ilmaisun harjoittelun ja ainakin vielä näyttää varsin hyvältä sillä saralla. Leia saa erityisen herkkupalkan jokaisesta ilmaisemastaan kepistä, joten varsin mieluisaksi tehtäväksi on keppien ilmaisu kasvanut. Tällä hetkellä olen yrittänyt siirtää keppejä myös metsäjäljille, joissa keppien ilmaisu on vielä hiukan epävarmempaa kuin pellolla, mutta varsin lupaava on alku kuitenkin ollut. Haasteena on lähinnä ollut se, että koira saisi ajaa monipuolisia jälkiä erilaisissa maastoissa, eri määrällä keppejä ja vielä eri ihmisten tekeminä. Toivottavasti saamme kuitenkin pitkän syksyn, jotta ehtisimme saada myös keppi-ilmaisut hyvälle mallille ennen talven tuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti