perjantai 9. toukokuuta 2014

Hei minä näen jo miltä maailma näyttää!

5 viikkoa luovutukseen...


Niin vain pentulaatikossa pyörii jo kaksi viikkoa vanhoja I-pentuja! Leia tirkisteli kulmiensa alta ensimmäisen kerran maailmaa viime tiistaina. Neitokainen oli ensimmäinen pentueesta, joka alkoi silmiään aukomaan ja joka myös sai ne ensimmäisenä täysin auki. Nyt pikkukoira kuulemma viettää aikansa syöden, nukkuen, kasvaen ja maailmaa ihmetellen. Aktiivisuutta löytyy, mutta välillä on mukava vain pysähtyä katselemaan mitä ympärillä tapahtuu. Tämän hetkiseltä luonteeltaan muistuttaa kovasti äitiään samassa iässä. Velipojatkin aukovat jo kovasti silmiään, mutta korvat ovat kaikilla vielä ummessa.

Tiistaina kurkisteltiin vasta aivan pikkuisen
Ruoasta toki nautitaan aina
On hassua katsoa kuvia tiistailta ja tältä päivältä - pennut näyttävät kasvaneen todella paljon vain muutamassa päivässä. Isoja harppauksia kehityksen suhteen onkin odotettavissa parin viikon aikana. Ellun J-lapset ovat hyvänä vertailukohteena I-ketuille olemalla kuusi päivää vanhempia. Ne syövät jo innolla jauhelihaa ja ovat alkaneet kasvatta niitä ihanaakin ihanampia naskalihampaita! Haukuntaa ja murinaa kuuluu myös jo tasaiseen tahtiin J-kettujen laatikosta.

Tänään Leia näyttikin jo paljon isommalta koiralta

Hyvä ruoka - tyytyväinen Leia
Josko sitä ensi viikolla pääsisi taas halimaan vauvoja ja näyttäytymään niille, erityisesti tietenkin Leialle, ensimmäistä kertaa virallisesti!


The two-week-old pups have already opened their eyes. Leia was the first one that started to open her eyes on Tuesday. It's so funny to compare the photos of her from Tuesday and from today - she has grown and developed so much within just a few days! Hopefully I'll be able to go and see the puppies again next week, since it's already a week when I last saw them and this is the time when they grow and develop so fast. Luckily only five weeks left until we get to take her home with us, I just can't wait.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti