maanantai 25. elokuuta 2014

Todistetusti kauniit vanhemmat

Leian isikoira Jaro valittiin eilen Ranskan erikoisnäyttelyssä jalostukseen suositeltavien listalle. Miksikö sitä hehkutan täällä, koska se on kerrassaan upea kunnia koiran omistajille sekä kasvattajalle ja yksinkertaisesti mahtava tulos suomalaiselta koiralta! Tätä listalle pääsyä pohjusti hieno käyttöluokan eli classe travail excellent 2. tulos. Itse olin kaksi vuotta sitten jännittämässä Näpsän kanssa kehässä jalostuslistalle valintaa ja nyt on niin, että Leian molemmat vanhemmat ovat Ranskan jalostuslistalla olevia koiria eli todistetusti erittäin kauniita yksilöitä. Onneksi Piia oli kaukaa viisas ja ymmärsi Jaron ulkomuodon päälle jo ennen virallista pätevöitymistäkin ja valikoi Jaron I-pentueensa isäksi jo samaisen Ranskan erkkarireissumme päätteeksi.

Jaro kesäkuun FBMM-erkkarissa
Lapset täyttävätkin tänään jo tasan 4 kuukautta! Niin vain on tarvittavat rokotukset jo haettu ja kunhan Leia saa vielä hampaidenvaihdon päätökseen (toivottavasti täysin kunnialla), niin voin tosissaan suunnitella myös pikkuneidin näyttelystarttia. Kahdesta todistetusti kauniista vanhemmastahan ei voi ainakaan rumaa tulla vaan pelkkää priimaa, eikö niin?


Both of Leia's parents are now Sujet Recommandee. Her dad Figaron Orpheus took part to the French Specialty Show (Nationale 'd Elevage 2014) last weekend and was 2nd excellent in working class and also chosen to the French breeding list. I am so happy for his owners and breeder, it's an great honor to receive results like that! Leia's mum Näpsä became Sujet Recommandee two years ago when we were in France. Leia and her brothers turn four months today, soon I can start planning her dog show start too!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti