tiistai 21. lokakuuta 2014

Näyttelydebyytti lähestyy, Lahti me tullaan!

Voi miten jännittävää! Sunnuntaina on se hetki, kun puolivuotias neitikoira pääsee tepastelemaan ensimmäistä kertaa elämässään oikeaan näyttelykehään, kun suuntaamme Lahden pentunäyttelyyn. Tervuja on ilmoitettuna Olli Kokkosen arvosteltavaksi 16 kappaletta, mikä oli paljon vähemmän kuin etukäteen odotin. Kevään aikana syntyi 17 tervu-pentuetta, joilla olisi ikänsä puolesta oikeus kilpailla Lahdessa. Kun vielä huomioidaan, että kyseisestä 16 ilmoitetusta, jopa 9 on Ketunpolun pikkukettua, on muiden kenneleiden kasvatteja ilmoitettuna todella vähän. Mutta parempi meille, sillä nythän on yli 50% todennäköisyys, että ROP-pentu tulee Ketunpolun kennelistä. Mikäli laskuni pitävät paikkaansa, meillä on myös ainoa kasvattajaryhmä tervuissa ilmoitettuna. Olen kärsinyt jännityksestä jo viime torstaista lähtien, kun numerolaput saapuivat postilla..



Viime sunnuntaina meillä oli K-S Belgien valokuvauspäivä. Alkujaan tarkoitus oli ottaa kauniita ruskakuvia ulkosalla, mutta luontoäiti päätti toisin tarjoilemalla sunnuntaipäiväksi myrskytuulta, kaatosadetta ja jäätävää lämpötilaa. Onneksi Tiina huolehti kotistudiossaan kaikkien halukkaiden kuvaamisesta ja julkaisi vieläpä parhaimmat otokset jo samana iltana meille. Kaikki tämän postauksen upeat studiokuvat ovat siis Tiina Karvosen ottamia.




Julkaistuani studiokuvat Facebookissani sain kommentteja Leian väristä ja havahduin itsekin tarkastelemaan sitä perusteellisemmin. Leiahan on rekisteröity hiekaksi ja näissä kuvissa väri on hiukan liioitellun lämmin, mutta kyllä sieltä karvasta täytyy kuitenkin melko hyvin punaista pigmenttiä löytyä, sillä turkki tuntuu menevän koko ajan punertavampaan suuntaan. Saa nähdä kuinka blondina pikkukoira pysyy tulevien karvanvaihtojen myötä.



Loppuun vielä meidän kaverikuva. Toivottavasti sunnuntaina hymyilyttäisi yhtä leveästi!


I'm already excited, because Leia is about to attend her first official puppy show on Sunday. There are 16 tervueren puppies registered and 9 of them are from the same breeder as Leia! So hopefully the odds will become reality and the BOB puppy will be one of Ketunpolun puppies.
Last Sunday it was time for the traditional autumn photo shoot day. We had planned a nice outside photo shoot, but the weather turned out to be horrible. Luckily our photographer Tiina Karvonen has a home studio, where she could take all the beautiful pictures. The pictures made me notice that Leia's color has been changing to a warmer tone. We'll see if she's going to be a blondie also in the future.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti