maanantai 5. lokakuuta 2015

Rally-tokoa?

Olin jo pitkin kesää miettinyt, että olisi mukavaa aloitella pikkuhiljaa kisauraa Leian kanssa, lähinnä kylläkin siksi, että itse saisin kisakokemusta. Kerran olen yhdet möllitokot käynyt kokeilemassa, vieläpä suhteellisen epäonnistuneesti, Sisun kanssa. Siinä on kaikki kisakokemukseni koirien kanssa, joten aloin miettimään mikä olisi hyvä paikka aloittaa, jotta sen ei tarvitsisi olla BH-koe. En tiedä mistä ajatus iski, mutta aloin etsimään Youtubesta videoita rally-tokon alokasluokan kokeista. Niitä katsellessa huomasin ajattelevani, että kyllähän Leia osaisi jo hyvin tehdä suurimmaksi osaksi vaaditut liikkeet.

Siitä se ajatus sitten lähti ja yhtäkkiä olinkin jo ilmoittanut Leian Pieksämäelle virallisiin rally-toko kisoihin - enkä edes tunne lajin sääntöjä! Onneksi huomasin pian kisailmoittautumisen jälkeen, että Jyväskylässä olisi möllikisat tarjolla. Niinpä suuntasimme perjantai-illan ratoksi kokeilemaan, miten kisasäännöillä vedetty alokasluokan rata meiltä onnistuisi.

Sen verran harjoittelin itse etukäteen, että opettelin kylttien merkitykset. Mutta Leian kanssa emme ole treenanneet liikkeitä ollenkaan. Täysin kylmiltään painelimme siis suorittamaan ensimmäistä alokasluokan vaatimukset täyttävää rataa.

Rata koostui 10 kyltistä:
LÄHTÖ
1. Istu - maahan, kierrä koiran ympäri
2. Askel oikealle
3. Vasen täyskäännös (saksalainen)
4. 270 käännös oikeaan
5. Koira eteen, oikealta sivulle
6. 360 oikeaan
7. 270 käännös vasempaan
8. Koira eteen, peruuttamisesta eteen istuminen 1, 2, 3 askelta
9. Täyskäännös vasempaan
10. Pujottelu edestakaisin
MAALI

Radan jälkeen ei ollut mitään tietoa millaiset pisteet mahdoimme saada. Mielestäni selvisimme kuitenkin kohtalaisen hyvin ja toivoinkin, että saisimme edes hyväksyttyyn tulokseen vaadittavat pisteet. Tulosten julkistaminen alkoi loppupäästä. ALO:ssa kilpaili 17 koirakkoa ja sen verran mitä muiden suorituksia seurasin, niin muut tekivät todella hienoja ratoja. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun tuomarit kuuluttivatkin meidät hakemaan arvostelulomakkeemme sijalta 14. ja pistein 88/100!

Onnistuimme siis saamaan varsin mukavan ykköstuloksen siitäkin huolimatta, että remmitoilailuni seurauksena meiltä vähennettiin 6 pistettä. 2 kertaa saimme myös 3 pisteen vähennyksen epätarkasti suoritetusta tehtävistä kylteillä 1 ja 8. Tuomarilta saimme kuitenkin kehut innokkaasta ja intensiivisestä yhteistyöstä ja kannustuksen sanat suunnata virallisiin kisoihin. En tunne rally-tokon sääntöjä juuri ollenkaan, joten en osaa sanoa mistä johtuivat nuo kaksi 3 pisteen vähennystä epätarkkuudesta. Näillä eväin suuntaamme kuitenkin luottavaisin mielin parin viikon päästä avaamaan virallisesti kisauramme. Käy miten käy, niin saammepahan ainakin sitä kaivattua kisakokemusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti