Viime sunnuntaina oli kauan odotettu debyytti suomalaisissa, virallisissa näyttelykehissä. Tervuja oli ilmoitettuna ihan mukava määrä, 2 pentua, 18 urosta ja 16 narttua. Tuomari oli alusta lähtien hyvin tarkka arvioinneissaan ja jakoikin eri:n lisäksi myös eh:ta junnu-uroksille. Leian velipojat pärjäsivät kuitenkin hienosti Simban ollessa eri2 ja saaden SA:n ja Hugon ollessa eri4!
Narttukehän alun lähestyessä jännitys hiipi kovasti päälle. Junnunartuissa kilpaili 7 koiraa ja taso oli hyvä. Leia otettiin toisena koirana jatkoon ja sellaisena sijoitus myös pysyi: tulokseksi siis ERI2 ja SA.
Olin erittäin tyytyväinen Leian esiintymiseen. Jälleen kerran tuomari sai kopeloida aivan rauhassa, eikä Leia välitä siitä. Tuomari mitä ilmeisimminkin piti Leiasta paljon, sillä paras narttu -kehän jälkeen vara-serti jäi vielä jakamatta ja kilpailuun kutsuttiin Leian lisäksi nuorten ja avoimen luokan voittajat. Nopean juoksutuksen jälkeen tuomari kuitenkin ojensi ruusukkeen Marjolle ja Leian ensimmäisen virallisen näyttelyn lopulliseksi tulokseksi muodostui JUN ERI2 SA VARA-SERT!
Kuva: Dina Johansson |
Kuva: Dina Johansson |
Voi miten iloinen olin! Todella hieno tulos vajaa 11-kuiselta pikkukoiralta ensimmäisessä näyttelyssään. Arvostelu oli myös erittäin mukavaa luettavaa:"Ryhdikäs, kaunislinjainen juniori. Erinomaiset rungon mittasuhteet ja hyvä luusto. Lupaava, narttumainen pää, jossa hyvä pituus. Hyväasentoiset korvat, keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Hyvä nuoren koiran karva ja maski. Erinomainen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet, joustavat liikkeet."
Ketunpolun kasvattajaryhmä valittiin vielä kolmesta kasvattajaryhmästä parhaaksi. Niin hienon ryhmän Näpsä ja kolme lastaan muodostivat! Ryhmä kävi vielä pyörähtämässä isossa kehässäkin, mutta tällä kertaa jatkopaikkaa ei herunut. Hieno päivä joka tapauksessa, sillä kaikki I:läiset saivat erinomaisen arvosanan ja jaksoivat upeasti esiintyä koko pitkän päivän ja vielä isossa kehässäkin. Kahden viikon kuluttua on siis oikein hyvä suunnata Vaasan näyttelyyn!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti