torstai 25. syyskuuta 2014

Leia edestä, Leia takaa, Leia istuu, Leia makaa

Nyt tulee hyvin kuvapainotteinen postaus. Viikonloppua odotellessa, suuntaamme lauantaina Keuruulle Ketunpolun agilitypäivään. Mukavaa nähdä taas muitakin Ketunpolkulaisia!



Kaikki kuvat ovat Sampon ottamia uuden kameraobjektiivin testailu -kuvia. On se hyvä, että samasta taloudesta löytyy ihminen, joka on aidosti kiinnostunut valokuvauksesta ja valmis myös panostamaan siihen. 




Leia muuten täyttää tänään jo 5 kuukautta! Pikkukoira ei ole enää ollenkaan niin pikkuinen, vaan jo yli 13 kiloinen mötkäle. Hassua ajatella, että siitä erittäin pitkästä yöstä on jo niinkin kauan. En kuitenkaan voisi olla onnellisempi, että Näpsä päätti pyöräyttää neljäntenä pentuna pienen prinsessan maailmaan. Olemme ehtineet touhuamaan jo vaikka mitä ja on upeaa katsoa, miten hieno koirakansalainen pikkukoirasta onkin kasvamassa.



Syksyisen sään myötä rapainen koira on melkoisen tuttu näky jo. Isänsä tytär viihtyy enemmän kuin hyvin rapalammikoissa ja oikeastaan kaikkialla missä vain on märkää. Saanko siis jo toivoa, että lumi tulisi, jottei rapaista koiraa tarvitsisi katsella ja olla pesemässä kuukausitolkulla. 




Just some photos with the new camera object lens. Autumn has arrived and so has the rain. In our case it means a dirty dog every time we are outside. Leia loves playing in all the wet spots that she finds. So please, snow and cold weather soon so that I don't need to be washing Leia all the time!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti