sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kiitollinen vuodesta 2014, katsaus vuoteen 2015

Vuosi 2014 jää muistoihin vuotena, jolloin vihdoin ja viimein 15 vuoden odotuksen jälkeen sain oman ensimmäisen nelijalkaisen karvapalleroni. Leia onkin ehtinyt kuluneen kahdeksan kuukauden aikana mullistaa elämäni yhden jos toisenkin kerran, joten tuskin maltan odottaa mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan.



Miltä vuosi 2015 tulee näyttämään oletettavasti? Näyttelykausi alkaa osaltamme jo 11. tammikuuta, kun Leia osallistuu viimeistä kertaa pentuluokkaan Lahden ryhmänäyttelyssä. Junioriluokkaan Leia pääsee puolestaan ensimmäisen kerran maaliskuun 7. ja 8. päivä Vilnassa, Liettuassa! Olemme lähdössä ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkallemme, kun suuntaamme Piian kanssa Liettuan Voittajaan. Maaliskuun lopulla osallistumme myös Lahden kansainväliseen näyttelyyn, jonka jälkeen kierrämme epäsäännöllisen säännöllisesti erinäisiä näyttelyitä kevään ja kesän aikana. Olisihan se todella hienoa, jos Leia saisi kesän aikana esimerkiksi ensimmäisen sertinsä kerättyä. Tarkempia tavoitteita en aseta näyttelyiden suhteen, vaan otamme kaiken avoimin mielin vastaan! Leian kehäkäyttäytyminen on ollut erinomaista kaikissa pentunäyttelyissä, joten toivotaan, että se säilyy yhtä hyvänä myös ensi vuonna.

Tottistreenejä jatkamme KS-belgien hallivuorolla maaliskuulle asti ja lisäksi tammi-helmikuussa yksityisvuorolla, jonne olemme ilmoittautuneet. Kevättä, sulaa maata ja jälkikautta odotellessa. Kesän aikana saamme toivottavasti treenattua lisää hyviä pohjia niin tottikseen kuin jäljen ajoonkin. Keppi-ilmaisua voisi myös alkaa harjoittelemaan ja esineruudun perusteita. Katsotaan, mihin kaikkeen rahkeemme ja intomme riittää!

Tältä näyttää lyhykäisyydessään ensi vuotemme suunnitelmat, katsotaan kuinka moni asia toteutuu ja kuinka moni jää toteutumatta. Leian pikkupentuaika alkaa olla virallisesti ohi, joten jännittävää nähdä mitä saamme aikaiseksi treenaamisen suhteen ensi vuonna. Pieni palveluskoira odottaa oletettavasti myös innolla jo sitä, että pääsee jälleen tositoimiin metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti