tiistai 2. joulukuuta 2014

Marraskuun hiljaiseloa

Hiljaista on ollut ja syynä siihen on totaalinen tekemättömyys. Ollaan treenailtu noin kerta viikkoon omatoimisesti tottista ja joka toinen lauantai K-S Belgien hallivuorolla. Sen lisäksi ollaan treffailtu koirakavereita ja ulkoiltu. On vaan niin kurjaa, kun arki-illat on täysin pimeitä, niin ei tarvitse uusista kuvista haaveillakaan.



Sunnuntaina oli onneksi vihdoin hiukan aurinkoisempi päivä ja me rynnättiin, monen muun tavoin, Laajavuoren luontopolulle ulkoilemaan. Onneksi suurimmaksi osaksi neitikoira pääsi kirmailemaan vapaana.


Samalla Sampo sai napattua myös epävirallisen 7 kuukauden ikä -kuvan. Toivottavasti joku napsii lisää kuvia Leiasta sunnuntaina, kun suuntaamme Voittaja-näyttelyyn Helsinkiin. 7 pentua on ilmoitettuna, joista 3 on Ketunpolun kasvatteja. Jännittävää nähdä miten Leia pärjää tällä kertaa! Harmikseni pennuille tuli tuomarimuutos, mutta onneksi kyseessä pitäisi olla ihan mukava ja asiantunteva herra, vaikkei erikoistuomari olekaan.



Olen miettinyt jo ensi vuoden näyttelykalenteriakin ja vaikka aluksi ajattelin, ettemme kierrä paljoa, niin katsotaan nyt mikä on ensi vuoden joulukuussa lopullinen saldo. Kaksi ulkomaanreissua on suunnitelmissa ainakin kaikkien Suomi-näyttelyiden lisäksi. Mukavaahan se on kiertää, kun koira pitää näyttelyssäolosta ja tuomarit ovat pitäneet ainakin tähän asti koirasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti