sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Uuden kameran testailuja

Sain syntymäpäivälahjaksi uuden kameran ja tarkalleen ottaen ensimmäisen järjestelmäkamerani, Canon EOS M:n. Pienikokoinen ja näppärän tuntuinen järkkäri, jonka tärkein tehtävä on tuottaa kuvia tietysti tänne.

Viikko sitten saimme Jyväskylään mitä ilmeisimminkin pysyvän lumen. Vihdoin oli myös viikonloppu ilman suunnitelmia, joten suuntasimme sunnuntaina mökille paistamaan makkaraa ja samalla sain oivan tilaisuuden harjoitella uuden kameran käyttöä.



Leia nauttii lumesta täysin rinnoin. Leiasta on ihanaa ottaa spurtteja ja työntää kuono samalla lumeen, ja tietysti kirmailla samalla lunta haukkaillen. Pikkukoira ottaakin kaiken irti ensimmäisestä talvestaan eikä näytä olevan ollenkaan harmissaan tuosta valkoisesta ihanuudesta, joka nyt peittää maan, päinvastoin.



Mitään kovin ihmeellistä ei olla ehditty tekemään, iltaisin ollaan vain ulkoiltu eri koirakavereiden kanssa ja nautittu talven alkamisesta. Ihanaa, kun koira ei ole enää nenäänsä ja korviaan myöten ravassa ja kurassa ulkoa tultaessa eikä kotona tarvitse kahlata jatkuvasti hiekassa. Talvi ja lumi siis kelpaavat myös enemmän kuin hyvin minulle!



I got a new camera for my birthday, Canon EOS M. These pictures are from last Sunday, when we went to the summer cottage for a couple of hours. Leia loves snow and she really enjoys playing outside now. It's so nice that winter is here and all the rain and mud is gone. I think that we both are really happy that we finally have snow and more keeps coming!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti