Belgihistoriani osa 1

20 päivää laskettuun aikaan...

Taas ollaan lähempänä synnytystä, hyvä vain. Kuvien perusteella Koskelankadulla voidaan erittäin paksusti niin Näpsän kuin Ellunkin toimesta, tulevat mammat hih! Tässä ei muuta ihmeellistä kerrottavaa ole, joten ajattelin, että nyt on hyvä hetki katsella mistä tämä mun "koirahömpötys" oikein alkoi. Kuten olen jo kertonut, belgihistoriani on pian 15-vuotinen. Sen vuoksi ajattelinkin, että on hyvä jakaa homma kahteen osaan, ettei lopputulos ole puuduttavan pitkä.

Aloitellaanpa siis aivan alusta eli kesästä 1999. Serkkuni Hanna oli kesän ajan vahtimassa minua ja veljeäni. Tuo oli myös kesä, jolloin Hannalle tuli ensimmäinen belgi, Mustantuiskun Unswerving "Jami". Jami oli ihana blondipoika, paras mahdollinen koira tutustuttamaan 10-vuotiaan tytön belgianpaimenkoiriin. Koko kesän Jami kulki Hannan mukana meillä ja vielä vanhoilla päivilläänkin se osasi juosta parkkipaikalta meidän ulko-ovelle.

Mustantuiskun Unswerving "Jami", kuva lainattu: www.figaron.net

Jamin myötä tulivat kuvioihin myös koiranäyttelyt. Ensimmäinen kokemukseni koiranäyttelyistä oli isänpäivänäyttely samaisen vuoden marraskuussa. Kesällä 2000 oli vuorossa toinen koiranäyttelyni. Tuolta Alajärven näyttelystä muistan selvästi Piian sekä Merjan ja Teijon, joiden kanssa olen myös kiertänyt paljon näyttelyitä. Muistan, miten innoissani olin näyttelyssä ollessani. Sain kunniatehtävän ottaa kuvia koirista, ja sehän kelpasi. 2000-luvun alkupuolelta on vieläkin melkoiset määrät koirakuvia tallessa. Olen huomannut, että KoiraNet:stä on ollut suuri hyöty, kun sieltä näkee katsella vanhoja näyttelytuloksia. Näin on voinut myöhemmin katsella kuvattujen koirien tuloksia, näyttelysäännöt kun eivät vielä silloin olleet mielessä.

Heinäkuussa 2001 Jami valioitui Nivalan näyttelyssä. Kovin kummoisia muistikuvia ei kyseisestä näyttelystä ole, mutta muistan miten Hanna kertoi Fin MVA arvon olevan erityinen, sillä sen saaminen vaati belgeiltä myös käyttötuloksen palveluskoirakokeen avoimesta luokasta. Vuosien saatossa olenkin saanut todeta, että Suomen muotovalion arvo todella on erityisasemassa. Sellaisia koiria ei varsinkaan nykyään ole liian paljoa, jotka kyseisen tittelin omistaisivat. Sen vuoksi tuo tuleva isikoira Jaro onkin erityisen hieno!

Kesällä 2002 lähdin jälleen Hannan ja Jamin kanssa näyttelyyn, tällä kertaa Lapualle. Sinne tulivat myös Piia sekä Merja ja Teijo. Kaikilla oli tuolloin Mustantuiskun koiria. Piialla mukana olivat Mustaintuiskun Romanov "Jazzi" sekä Näpsän äiti Viira, Merjalla ja Teijolla puolestaan Viiran sisko Mustantuiskun Wianarina "Sani" ja Mustantuiskun Xandrina "Rina". Päivä oli erittäin hieno, sillä "meidän porukka" korjasi potin. Rina sijoittui vielä ryhmäkehässä ja Mustantuiskun kasvattajaryhmä valittiin BIS 2. Muistan uhkuneeni ylpeyttä, miten hienoja koiria meillä olikaan. Seuraavana päivänä jatkui sama hieno menestys Pietarsaaren näyttelyssä. Tuon viikonlopun jälkeen tuli tunne, että koiranäyttelyt ovat mun juttuni. Pietarsaaren näyttely on siitä erityinen, että siellä esitin belgiä ensimmäisen kerran kehässä. Viira oli tuo ensimmäinen belgi, jonka kanssa pääsin isoon kehään juoksemaan kasvattajaryhmässä! Ja sieltähän napsahti vielä Kasv BIS 3 -sijoitus tuiskuille.

Milla, Rina ja Sani sekä hieno kuvaustaidonnäytteeni lokakuulta 2004!

Vuosien 2002-2006 aikana kiersin koiranäyttelyitä säännöllisen epäsäännöllisesti, lähinnä silloin kun näyttely oli jossain suhteellisen lähellä ja kyydin sain. Merja ja Teijo jaksoivat kerta toisensa jälkeen ottaa mua matkaansa, suuri kiitos vielä siitä! Ilman heitä näyttelyharrastukseni olisi saattanut hyvinkin kuivua kasaan. Heidän laumastaan esimerkiksi Sanin ja Mustantuiskun Ocarinan "Millan" kanssa pääsin usein juoksemaan kehään. Elokuussa 2005 Ketunpolun kenneliin syntyi ensimmäinen pentue. Atu ja kumppanit olivat ensimmäiset pennut, jotka näin oikeasti pieninä (muistaakseni 6-viikkoisina). Olenkin päässyt toimimaan hoitotätinä kaikille Ketunpolun pentueille.

Ketunpolun A-ketut

Siinäpä lyhykäisyydessään tuota mun belgiharrastuksen alkutaipaletta. Pahoittelen kuvien vähäistä määrää, mutta saanen hiukan anteeksi sillä, ettei kyseessä todellakaan ollut vielä digiaika, kun aloittelin koiramenojani. Kakkososassa tuleekin muun muassa ulkomaan näyttelymatkoja ja paljon enemmän kuvia!